Meille yrityksenä tärkeitä arvoja ovat eettisyys, vastuullisuus sekä ympäristöystävällisyys ja nämä aiheet ovatkin läsnä yrityksemme jokapäiväisessä toiminnassa.

Teemme joka päivä myymälässämme ympäristötekoja, esimerkiksi kierrätyksen muodossa. Kierrätämme kaikki tarkasti ja vältämme turhan jätteen syntymistä. Kun katsomme pitkällä tähtäimellä yrityksemme vastuullisuutta, on pienillä jokapäiväisillä teoilla suuri merkitys. Olemmekin todenneet, että se vaatii saman verran energiaa laittaa muoviroska muovikeräykseen, kun heittää se sekajätteeseen.

Meillä myymälän lattioiden päivittäisen siisteyden viimeistelee robotti-imuri. Robotti-imuri säästää sekä sähköä että vettä. Robotti-imurimme ei myöskään kuluta pesuainetta laisinkaan.

Robotti-imuri auttaakin meitä keskittymään siihen missä olemme parhaita, eli asiakkaiden palvelemiseen.

Meillä vastuullisuuden piiriin kuuluu myös monilta osin sosiaalinen vastuullisuus. Meille tärkeintä on se, että työntekijämme ovat osaavia, hyvinvoivia ja että heidän työolosuhteensa olisivat parhaat mahdolliset. Meillä kaikki työntekijät puhaltavat yhteen hiileen mikä näkyy myös myymälämme ilmapiirissä. Se että kaikki työntekijät ovat hyvää pataa keskenään edistää työhyvinvointia, koska työntekijöillä on useita henkilöitä, joihin tukeutua.

Myös tuotteiden eettinen tuotanto on yrityksellemme tärkeää. Myymämme tuotteet ovat tuotettu eettisesti ja laadukkaasti ihmisoikeuksia ja hyviä työoloja kunnioittaen. Me haluamme tukea vain yrityksiä, jotka kunnioittavat työntekijöiden oikeuksia kunnon palkkaan ja turvalliseen työympäristöön. Tuotteemme eivät sisällä nikkeliä tai muitakaan haitallisia aineita. Kaikki myymämme tuotteet ovat vastuullisesti tuotettuja ja täyttävät BSCI-sertifikaatin vaatimukset.

Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme, jotta voisimme olla vastuullisempia ja parempia joka päivä. Kuten aiemmin mainittu, pienillä jokapäiväisillä teoilla pääsee pitkälle. Koemme että kaikilla on yhtäläinen vastuu siitä, että ympäristömme pysyy puhtaana ja työolomme hyvinä.